tiistai 31. heinäkuuta 2007

Leenan muistelmat kuukauden ajalta

Tervehdys kaikki!

Yli kuukaus siinä sitten vierähtikin, mutta nyt ollaan takas. Tässä tarinointia viimisen kuukauden festareista…

Provinssista selvittiin hengissä kotiin, käytiin sitten vielä illalla kattomassa pari keikkaa, ja sitten ajomatka takasin päin. Juhannuksena oltiin Himos Festivaaleilla Jämsässä. Mitäs niistä nyt sitten kertois... haastateltiin paljon yleisöä, kyseltiin juhannusmeininkejä. Hyvin erilaisia ihmisiä tavattiin siinä. Keikkojakin katottiin jonkin verran. Bändihaastatteluja ei sieltä tehty, kun keskityttiin noihin yleisöhaastatteluihin ja juhannusmeiningin tallentamiseen.

Sitten olikin vuorossa Rovaniemi ja Simerock! Yhdeksänsataa kilsaa ajoa per suunta! Jippii! Hyvinhän nuo matkat meni, ei siinä mitään. Perjantaina siis jo aamupäivästä saavuttiin Rovaniemelle, vietiin tavarat motellille ja hetken huilattiin, ennen kuin lähdettiin festarialuetta kohti. Aluksi tutustuttiin alueeseen ja sitten oli vuorossa Mokoman haastattelu. Vaikka perjantai olikin lämpimin festaripäivistä, ei sekään millään helleasteilla loistanut. Varsinkin illalla, kun tehtiin loppujuontoja oli kyllä aika viileetä, eikä sen takia hirveästi bändejä tullut enää juontojen jälkeen katsottua.

Lauantai alkoi kylmällä ilmalla, jatkui kylmällä ilmalla ja päättyi kylmään ilmaan. Aamulla lähtö vähän veny, niin missattiin pari keikkaa, jotka olis voinut kattoa. Mutta päästiin, kun päästiinkin alueelle. Tehtiin festarialue-esittely, nää on näitä maailman pisimpiä ajoja :) Haastattelussa oli Viikate ja Bleak. Haastattelut meni kivasti, varsinkin Viikatteen Kaarlen kanssa oli mukava jutskailla. Katsottiin me keikkojakin kylmästä säästä huolimatta, Disco Ensemble veti jälleen hyvin (pakkohan mun on aina hehkuttaa :D ). Silloin saatiin (vissiin) ainoan kerran Simessä oikein hikikin päälle! Loppujuonnot tehtiin yhden säälittävän poron luona, jolla ei ollut karvoja paljoa jäljellä. Nimettiin se rääpäleeksi, kun sillä oli vissiin karvanlähtö kesken, ja se näytti säälittävältä. Mutta oli sillä pelottavimmat silmät ikinä.

Sunnuntaina haastateltiin ensiapuihmisiä. Hienoa työtä tekivät, ja täytyy kyllä sanoa, että en ole missään nähnyt niin näkyvää ja hyvin toimivaan ensiapua kuin tuolla Simessä. Ja kiitos vielä teestä ja kahvista! Lämmitti mukavasti (sunnuntai ei nimittäin yhtään sen lämpimämpi päivä ollut kuin aikaisemmatkaan). Haastattelussa oli Lapko, yritettiin tehdä haastattelu aika nopeesti, kun pojilla oli jo takana haastatteluja ja kaikilla oli kylmä. Me lähdettiinkin sitten Lapkon keikan jälkeen kuvaamaan Rovaniemeä. Jarkko mm. kiipes korkeeseen torniin kuvaamaan, siellä saatto olla vielä kylmempi :P Kun saatiin tarpeeksi matskua kasaan aloitettiin kotimatka, joka oli ehkä ’lievästi’ hysteerinen ’lievästä’ väsystä johtuen. Yövyttiin takastullessa Kalajoella.

Mukava reissuhan tuo Rovaniemi kaiken kaikkiaan oli. Olisi vaan saanut lämpötila pysytellä edes yli kymmenessä asteessa. Viime viikonloppuna oltiin Oulussa Qstockissa, ja siitä juttua aivan pian, ja Jarkko voi myös muistella viime viikkoja :)

sunnuntai 17. kesäkuuta 2007

Nyt ollaan päästy Provinssin sunnutaihin. Eilen illalla hankittiin hiki Nicolen ja Disco Ensemblen keikoilla. Kummallakin keikalla oli erittäin hyvä meininki. Jälkinmäinen bändi vakuutti allekirjoittaneen ja varmasti tulen siihen vielä paremmin tutustumaan. Leenahan jo valmiiksi heistä piti. Sitten tehtiin juontoja ja katottiin hetken aikaa Mokomaa. Sen jälkeen valmistatumaan tähän sunnuntaihin.

Päivä alkoi Provinssin esittelyllä eli kierettiin koko paikka. Eikä tullut edes haarniska päällä hiki (eipä). Seuraavaksi mennään haastattelemaan Nicolea.

Palataan,

- J

lauantai 16. kesäkuuta 2007

Justiin tultiin Velvet Revolverin keikalta, hyvinhän sedät vetivät. Jarkko sai keikan lopuksi Slashin plektran, onnellinen miäs.

Tänäänkin aika on mennyt tosi nopeesti ja paljon on tehty hommia. Käytiin haastattelemassa ihmisiä leirintäalueella, sitten saatiin Bloodpitin Matthau ja Alarik haastatteluun... Mä kävin katsastamassa myös Apulannan keikkaa muutaman biisin, aikasemmin ilalla Zen Caféta diggailtiin lepposasti nurmikolla istuen. Päivä aloitettiin kuvaamalla Seinäjoen keskustan meininkiä.

Eileen illalla käytiin vielä rokkaamassa Maj Karman keikalla ja ihmeteltiin Animal Alphan maalivahtikitaristia (ja kysynpä vaan, että miten sen laulajattaren ääni kestää?!).

Nyt kuvaamaan Nicolen keikasta pätkää ja sitten juontoja. Vois vielä käydä ainakin Mokoman ja Disco Ensemblen keikkoja katsastamassa.

-L

perjantai 15. kesäkuuta 2007

Ylppöä (Maj Karma) käytiin haastattelemassa ja nyt olis tarkotus mennä syömään. Rehasin Jarkon katsomaan Lauri Tähkää :P Tuttuja on näkynyt ja mukavaa on ollut. Ei ole satanutkaan sitten alkuiltapäivän!

Mutta nyt sitä ruokaa... palaillaan taas.

-L

Perillä

Juuri saavuimme Pronvinssirockin alueelle. Nyt alamme tutustumaan paikkoihin ja miettimään haastatteluita. Myöhemmin lissää.


- J

torstai 14. kesäkuuta 2007

Rockia ja kesää kansalle!

Tervehdys kaikki!

Ajatus Rock-kuvista alkoi kehkeytymään viime helmikuussa, kun siihen kesään tuntui vielä olevan niin paljon aikaa... miten saisi keskelle talvea kesäisen olon?

Niinpä me tuon Jarkon kanssa päätettiin, että jospa tallennettais Suomen kesämeininkiä ja sitten lähetettäis sitä ihmisille (ja itsellemme) keskellä sitä loputtoman pitkää, kylmää, elotonta ja pimeää talvea. Sen jälkeen alkoi suunnitteluvaihe, sponsoreiden haku ja vaikeuksien voitto. Työn tulos on siis nähtävissä ensi vuoden alusta Diggarilla! Jaksoja tulee olemaan ainakin se kymmenen, ja ne laitetaan myös nettiin myöhemmin.

Kun huomenna aamupäivällä on lähtö Provinssiin, niin kaikki on lähes valmista... mitä nyt auto ei suostu käynnistymään ja muuta 'pientä', mutta otetaan nyt nuo vaikeudet tähän alkuun, niin loppureissu sujuu sitten ongelmitta (juu-u).

Mitäs Provinssista sitten on luvassa? Ainakin bändihaastatteluja (Maj Karma, Nicole, Bloodpit ja
katotaan josko tuo Tervomaan Jonnakin haastatteluun ehtisi), yleisön häröämistä ja kysellään me henkilökunnaltakin, että miten menee. Matkapäiväkirjahan on yks tärkeä osa meidän ohjelmaa, joten sitä luvassa joka reissulta. Tätäkin blogia käydään päivittämässä viikonlopun aikana, jotta pysytte Provinssi-tunnelmassa mukana!

Pysykää ihmiset linjoilla, ja käykää lukemassa miten meidän matkat ja ohjelma edistyy :)
Kommentteja ja palautetta saa tietenkin jättää, ja sitä voi myös lähettää osoitteeseen rock-kuvia@diggari.fi.

Keep on rocking!

-Leena (juontaja)

PS. Tämähän blogi on vain väliaikainen ratkaisu, kun oikeita sivuja odotellaan.